Daphnia on vesikirppusuku. Ne ovat pieniä, yleensä alle parimillisiä otuksia, jotka liikkuvat vilkkaasti, nykivin liikkein vedessä. Nämä pikkuotukset ovat tietyssä mielessä esimerkki hankittujen ominaisuuksien periytymisestä. Tällaista teoriaahan Lamarck aikoinaan esitti, ja sille on pitkään naureskeltu. Nyttemmin on kuitenkin huomattu, että ainakin jotain tämänkaltaista tosiaan tapahtuu luonnossa.
 |
| Daphnia pulex (Wikipedia) |
Daphnia-naaraat reagoivat saalistajistaan tuleviin kemialisiin signaaleihin kasvattamalla suojaavan 'kypärän' - siis yksilötasolla, ei sukupolvien saatossa luonnonvalinnan seurauksena. Kypärällisten vesikirppujen jälkeläisilläkin on kypärät, vaikka saalistajia ei enää olisikaan ympäristössä. Vaikutus jatkuu seuraavaankin sukupolveen, tosin "lastenlasten" kypärät ovat paljon pienempiä.
Tällaista ilmiötä sanotaan epigeneettiseksi periytymiseksi. Epigeneettiset säätelytekijät aktivoivat ja passivoivat geenejä. Säätelytekijät voivat reagoida ympäristöön ja osa niistä voi periytyä jälkeläisille. Suurimmalta osaltaan ne kuitenkin 'nollaantuvat' hedelmöityksessä, koska niiden päätehtävä on ohjata solujen erilaistumista sikiönkehityksessä (eri geenit ovat aktiivisia erilaisissa solutyypeissä).
 |
Epigeneettisiä mekanismeja (Wikipedia). Metyyliryhmät voivat liittyä DNA:han ja aktivoida tai passivoida geenejä. Myös histoneihin voi kiinnittyä säätelytekijöitä. Histonit ovat proteiineja, joiden ympärille DNA-rihma kietyy. Kiertymisen tiiviydellä on vaikutusta geenien aktiivisuuteen. Kuvasta näkyy myös, että 'säätely', voi olla luonteeltaan negatiivistakin, aiheuttaen sairauksia tms.
|
Kiinnostava artikkeli aiheesta, katso erityisesti esitys 'Examples of epigenetic Inheritance':
http://learn.genetics.utah.edu/content/epigenetics/inheritance/
(Sivuilla on enemmänkin tietoa epigenetiikasta.)
Tällaiset uudet löydöt ovat tavattoman kiinnostavia, koska jotenkin tuntuu, että evoluutiota ymmärretään vielä huonosti. En tiedä, miten merkittävänä tätä ilmiötä pidetään evoluution kannalta, mutta jännittävä juttu!
Hesarin artikkeli vuodelta 2011 kertoo, että vesikirpulla on kuulemma enemmän geenejä kuin millään siihen asti tutkitulla eläimellä. Noin kolmannes sen geeneistä on tieteelle aikaisemmin tuntemattomia ja esiintyy vain vesikirpuilla! Nimenomaan nuo aiemmin tuntemattomat geenit reagoivat herkimmin ympäristön muutoksiin.
Pieni vesikirppu myös uiskenteli veessä,
pien vesikirppu myös lumpeenlehden eessä.
Ui luokse ankan ja sammakon
ja sanoi niille: Iloinen tää veikko on.
Olen vesikirppu vain, uiskentelen veessä.
KUIK, KUIK, KUIK!
Geenien tutkimuksessa on toki saavutettu valtavan paljon, mutta ei likikään kaikkea vielä tiedetä. Genomissa on osia, mitkä näyttävät tarpeettomilta ja sellaisia ne ovatkin yksilön kannalta. Näissä loppuaineksissa sensijaan voisi olla sitä kaipaamaamme potentiaalia elämän myllerryksin. Potentiaali sanana kai kertoisi käyttämättömistä resursseista. Sitähän joudumme tämän tästä ihmettelemään - potentiaalia.
VastaaPoistaOnko se siis oikeasti jo olemassa, vai kehittyy olemassaolevasta aineksesta ympäristön paineiden alla? Elä tai kuole metodilla?
Ja eikö taas palauduttu tuohon informaatioon.
Niinpä niin - sanoisikohan Luojamme hymynkare huulillaan: "Polttaa, polttaa..." :-)
PoistaJos Kerberos huomaat tämän - niin oheisen linkin takaa löytyy ainakin jotain sensuuntaista kuin sanoit:
Poista"Genomissa on osia, mitkä näyttävät tarpeettomilta ja sellaisia ne ovatkin yksilön kannalta. Näissä loppuaineksissa sensijaan voisi olla sitä kaipaamaamme potentiaalia elämän myllerryksin. "
http://www.scientificamerican.com/article/a-surprise-source-of-life-s-code/
Kiitos Hannu, minulle aivan uutta ja todella tärkeää tietoa. Tuo mekanismi vaikuttaa olennaisen tärkeältä, ja vie kehitysbiologiaa kauas ohi luonnonvalinnan yksisilmäisen tarjoamisen selityksenä kaikelle... Evolutionismi.
VastaaPoistaOlen myös pannut merkille, että Jumalan ääretön suuruus ilmenee juuri näin, pienissä ja mitättömissä veikirpuissa! Banaanikärpäsiä unohtamata