perjantai 28. helmikuuta 2014

[HT] Geenien hierarkia

Denis Alexander kuvaa  kirjassaan sitä, kuinka paljon erilaisia mahdollisuuksia geeneillä on muunteluun ja miten pienilläkin mutaatioilla voi olla yllättävän suuria vaikutuksia. Tällä on merkitystä, kun mietitään evoluution mahdollisuuksia tuottaa uusia ominaisuuksia.

Geenit voivat muuttua säteilyn tai kemialisten aineiden vaikutuksesta. Ne voivat muuttua myös esim. solunjakautumisessa, kopioitumisen yhteydessä - vaikka tämä tapahtumasarja onkin monella tavalla hienosti varmistettu. Joskus DNA:n pätkät voivat kahdentua. Voi tapahtua myös suuria kromosomitason muutoksia, jossa kromosomin pätkä kääntyy 180 astetta saman kromosomin sisällä tai yhdistyykin toiseen kromosomiin. On myös transposoneita eli hyppiviä geenejä - DNA-jaksoja, jotka pystyvät tiettyjen ominaisuuksiensa ansiosta vaihtamaan  erityisen helposti paikkaansa perimässä. Myös retrovirukset voivat muuttaa perimäainesta jne.

Geenitutkimuksen edistyessä on opittu myös paremmin ymmärtämään sitä, että kaikkien geenien tehtävä ei olekaan tuottaa jotain 'lopputuotetta',  vaan osa ainoastaan ohjaa toisia geenejä. Geenit muodostavat eräänlaisen hierarkisen kytkinjärjestelmän. Ylhäällä tässä hierarkiassa ovat ns. hox-geenit, jotka ohjaavat eliön eri osien kehittymistä etupäästä takapäähän kulkevalla akselilla. Hox-geenit ovat mielenkiintoisesti itsekin usein samassa järjestyksessä kuin ne ruumiinosat, joiden kehitystä ne ohjaavat.


Hox-geenien vaikutusalueet banaanikärpäsessä (Kuva Wikimedia)


Banaanikärpäsellä (Drosophila melanogaster) on 8 hox-geeniä kuten kaikilla hyöteisillä.
Ne ovat ryhmittyneinä kahteen ryhmään, Antennapedia complex ja  Bithorax complex, kuvassa ANT-C ja BX-C. Ensimmäiseen kuuluu 5 hox-geeniä, jälkimmäiseen 3. Ne ohjaavat banaanikärpäsen eri segmenttien kehitystä kuvassa väreillä ilmaistulla tavalla.

Kukin hox-geeni ohjaa geenihierarkian kautta tai suoraankin 'toteuttajatason' geenejä määäräten mistä soluista alkaa muodostumaan pää, mistä keskiruumis jne. Tämä tapahtuu mm. geenien aktvoimisella tai 'sammuttamisella'. Mitä ylemmällä tasolla tässä hierarkiassa tapahtuu mutaatio, sitä suuremmat vaikutukset sillä on. Pienilläkin banaanikärpäsen genomin ohjaaviin geeneihin kohdistuvalla manipulaatioilla saadaan jalat kasvamaan tuntosarvien paikalle tai siivet siihen, missä pitäisi  olla jalat. Mutta eihän meidän tarvitse olla näin pessimistisiä, muutoshan voi tuottaa jonkin hyödyllisen uuden ominaisuuden!

Uskomattoman hieno ja nerokas järjestelmä!  Mutta miten se on syntynyt?  Tuota... olisiko diplomaattinen vastaus sanoa: "Vähitellen?".

torstai 27. helmikuuta 2014

Luominen - jotain liikahti!

Ediacaran trace fossil
kuva wikimedia
Jumalan luoma taivas ja maa on niin täynnä kaikkea, että ihmispoloisen on vaikea edes hahmottaa mistä tullaan, missä ollaan ja mihin mennään. Tietoa tulee tuutista yhä nopeammin ja yhä erikoistuneempaa, pysy siinä sitten rattailla.

Tämän runsauden keskellä auttaa, kun käännämme katseen alkuun, maapallon varhaiseen aikaan, kun kaikki oli vielä alussa, Bereshit!

Älykkään suunnittelun, kreationismin, evoluutioteorian eri haarojen ihmettely kohdistuu usein lopputulokseen, miten tuo silmä on kehittynyt, mistä kalalle evät, kuinka lintu sai lentokyvyn. Sitten ollaan todella suurten ja hankalien valtavasti tietoa vaativien tieteellisten ja filosofisten kysymysten parissa, etten sanoisi myös teologisten.

Elämä liikkumatta
Toki kambrikautta edeltävällä vielä varsin vähän tunnetulla Ediacaran kaudella liikettä oli, toinen toistaan enigmaattisemmat otukset, lienevätkö olleet eläimiä vai kasveja vai mitä, heiluivat merivedessä.

Mutta liike oli kuin sen huonokuuloisen savolaisukon havainto "sanoitko jotain, vai tuuliko huuliasi heilutti?"

Elämä on paikallaan, mikään ei itsestään liiku. Ei nouse vauva konttaamaan, ei lähde hämähäkin poika jalkojaan testaamaan, ei nouse varsa vapisten pitkille jaloilleen, ei mene mato mihinkään eikä vedessä kukaan osaa uida (eliöiden liikkumattomuus, sessility).

Olemme ajassa 635-542 miljoonaa vuotta sitten maapallomme elämän vauvan iässä. Tai olisko sikiövaihe? Kambrinen elämän räjähdys on vielä edessä, eikä juuri mitään ediacaran elämästä selviä sinne asti kauden päättäneestä katastrofista.

Jotain liikkuu!
Täytyisi olla runoilija kuvataksemme sitä häkellyttävää ilmiötä, että paikoillaan oleva elämä, merenpohjia paikoin peittävä vihertävä, punertava, harmaa orgaaninen massa kuin matto, aalloissa keinuvat kasvimaiset oliot. Tai BBC kameramies ja trikkimestari.

Ediacaran ajan fossiilit ovat hyvin harvinaisia eikä mitään liikkuvaa otusta ole löydetty.

Kauden loppupuolella tässä orgaanisessa matossa on säilynyt kivettyneitä jälkiä jostain, joka on liikkunut! (trace fossils)

Kuva on huikea otos siitä, kun jokin ensimmäisen kerran alkoi liikkua ja mönkiä maapallolla (nykyisten tietojen mukaan suom.huom.). Sessility lisäksi elämään tulee mukaan Motility.

Mitä sitten?
Kohtaamme raikkaan nuoren maapallon elämää tutkiessamme orastavan maailman, juuri kaste on laskeutunut ja hento vihreä nousee. Kuva on niin herkkä ja ihmeellinen, että se hakee vertaansa.

Ja sitten joku päättää ruveta mönkimään matolla, mihin lie ollut matka vai ruokahaluko sai vipeltämään. Meillä ei ole mitään tietoa, mikä tämän jäljen on jättänyt (ehkä joskus vielä on, kun löytöjä tehdään lisää).

Taas sama elämän ihme!

Mikä ihme saa jonkun elämänmuodon liikkeelle, mikä evoluution potku saa kaikessa rauhassa löhöttävän mönkimään paksussa matossa?

Suuri hetki Jumalan luomakunnassa, josta Kristus varmasti iloitsi - Ediacaran trace fossile!


Jumalan heikkous ja ID

Paavali ei sanojensa mukaan ollut ulkonäöltään vaikuttava
Giotto di Bondone n. 1290 oli eri mieltä
kuva wikimedia
Sauluksen eli myöhemmän Paavalin ulkonäöstä ja olemuksesta on säilynyt kuvaus Raamatun ulkopuolisessa kirjoituksessa nimeltään ’Paavalin ja Teklan teot’. Näin siellä Paavalista kerrotaan: ”Paavali oli pienikokoinen, päälaeltaan kaljuuntunut, vääräsäärinen, mutta ruumiiltaan hyväkuntoisen näköinen; hänen kulmakarvansa olivat yhteenkasvaneet ja hän oli kyömynenäinen. Ja hän oli täynnä armoa: välillä hän näytti ihmiseltä, välillä hänen kasvonsa olivat kuin enkelin kasvot.”
Juha Muukkosen saarnasta

Jumalan heikkous
Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.
1 Kor 1:25

Luojan syvällinen matemaattinen ajattelu ja Hänen luomistöissään näkyvä älykäs kokonaisvaltainen ja pitkäntähtäimen suunnittelu johtavat uskovat ylistämään Jumalan väkevyyttä ja käsittämätöntä suuruutta.

Ja kuitenkin on Suomessakin tänään vallalla näkemys, jonka mukaan mitään jumalia ei tarvita, voimme selittää kaikkeuden synnyn ja elämän kehityksen parhaiten logiikalla ja tieteellä ja aivan ministeritasollakin on ehdotettu että kouluissa voitaisiin lopettaa uskonnonopetuksen tarpeettomana.

Jumalan Sanan oma ilmoitus on paradoksaalinen - pyhät kirjoitukset kertovat, että luomakunnassa näkyvä Jumalan viisaus ei johda ihmisiä ylistämään ja kiittämään Luojaa, vaan pikemmin ihmisten sydämet turhentuvat ja he alkavat luulla itse olevansa viisaita.

Kun Intelligent Design tahtoo tuoda ilmi luomakunnasta Jumalan väkeviä suunnitelmia, ilmoituksen Sanan on luonteeltaan hutera ja heikko. 

Ei tarvita kummostakaan pojan nulikkaa tai likkaa hiekkalaatikolla heittämään huulta Raamatun tyhmyydestä, sen sisältämistä saduista ja ristiriidoista. Harvassa eivät ole korkeita akateemisia arvosanoja saavuttaneet Raamatun tutkijat, jotka töikseen opettavat ja kirjoittavat Raamatun sisältämän aineiston historiallisista ongelmista ja jotka eivät jaksa uskoa antiikkisen opuksen kerto
maa.

Miksi näin?
Eikö Jumala olisi voinut luoda maailmankaikkeuden niin, että Hänen älykkyytensä loistaisi siellä pienimmästä suurimpaan?

Kyllä Hän on sen niin luonut, Kristuksen kautta, mutta me ihmiset emme sitä näe.

Aikoinaan radiossa soi iskelmä sokeasta "katso aurinko nousee, minä vain en sitä näe".

Eikö Jumala olisi voinut antaa ilmoituksen, joka on virheetön ja erehtymätön kaikessa siinä, mitä se kertoo ajallisesta ja iankaikkisesta Chicago 1978 julistuksen mukaisesti? 

Olisi toki. 

Näinhän muslimit uskovat, että Jumala on tehnyt, antaen täydellisen ja viimeisen ilmiotuksen taivaassa kultalevyihin kirjoitetusta pyhästä kirjasta, jonka enkeli Gabriel saneli Muhammedille.

Vaan Pyhä Henki on sen sijaan antanut repaleisen kokoelman vanhoja juutalaisia kirjoituksia, jonka äärellä epäuskoisella maailmalla voi olla sangen hauskaa. 


Miksi siis?
Kirjoitukset antavat kyllä vinkkiä siitä, miksi luomakunnan suuruus ei saa ihmisiä polvilleen Luojan edessä ja miksi juutalainen ja kristillinen todistus on niin huteraa ja jopa kertomus Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta niin epäilyttävä.

Raamatun viesti ei ole mukavaa kuultavaa.

Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. 

Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. 

Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. Näin toteutuu kirjoitus: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."
1 Kor 1:26-31


ID liikkeen edustajat ehkä koettavat peittää tavoitteensa, mutta pyrkiessään osoittamaan Jumalan tieteelliseksi tosiasiaksi suunta on pois Jumalan heikkoudesta ja kohti Jumalan kunniaa. 

Silloin on syytä huolellisesti tutkia, mikä on ylpeilyn aihe!


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

[HT] Suuntautuneita mutaatioita?

Aiemmin keskustelimme epigeneettisestä periytymisestä ja siitä mitä se voisi merkitä evoluutioteorian täydentäjänä. Löysin Turun yliopiston perinnöllisyystieteen emeritusprofessori Petter Portinin mielenkiintoisen artikkelin Evoluutioteorian kehitys Darwinista nykypäivään, joka sivuaa aihetta. Siinä kerrotaan epigeneettisen periytymisen lisäksi myös toisesta jännittävästä aiheesta. Näin hän kirjoittaa (väliotsikot minun):

Uusia havantoja

Biologisessa luonnossa ei ole havaittu yhtään tosiasiaa, joka olisi evoluutioteorian vastainen, ja teorian rakenne on sisäisesti ristiriidaton. Kuitenkin biologisessa luonnossa on viime vuosina havaittu seikkoja, joita ei vielä ole sisällytetty nykyiseen evoluutioteoriaan, ns. moderniin synteesiin. Tämä ei merkitse sitä, että evoluutioteoria olisi virheellinen, vaan sitä, että se kenties kaipaa laajennusta.

Epigeneettinen periytyminen


Niistä havainnoista, jotka eivät vielä suoraan sisälly evoluutioteorian piiriin, ehkä  tärkein on periytyvät geenitoiminnan säätelyn muodot eli ns. epigeneettinen periytyminen (Gerhard & Kirschner 2007). Epigeneettinen periytyminen saattaa jopa pakottaa punnitsemaan uudelleen yhtä evoluutioteorian kulmakiveä, nimittäin sitä opinkappaletta,  että hankitut ominaisuudet eivät periydy. Epigeneettistä periytymistä välittävät DNA:n  modifikaatiot, ns. epigeneettiset merkit, nimittäin siirtyvät sukupolvelta toiselle.  Modifikaatiot yleensähän eivät tee näin. Kuitenkaan epigeneettisten merkkien siirtyminen ei jatku rajattoman monen sukupolven ajan, kun sen sijaan varsinaisten DNA:n mutaatioiden siirtyminen jatkuu periaatteessa kuinka kauan tahansa. 

Uusi synteesi?

Tämän ja eräiden muiden havaintojen vuoksi on aivan viime aikoina alkanut esiintyä puheenvuoroja, joissa ehdotetaan evoluutioteorian uutta synteesiä. Tälle uudelle, tulossa olevalle synteesille on jo annettu nimikin: sitä kutsutaan laajennetuksi evolutiiviseksi synteesiksi (Pigliucci 2007). Vielä tällaisen synteesin tarpeellisuudesta ei kuitenkaan olla yksimielisiä. 

Suuntautuneita mutaatioita?

Edellä mainittuja havaintoja vielä merkityksellisempi evoluutioteorian kehityksen kannalta on aivan uusi havainto, joka selvästi viittaa adaptiivisten, siis suuntautuneiden mutaatioiden mahdollisuuteen. Riisillä nimittäin havaittiin, että erilaiset ympäristöärsykkeet, kuten vaikkapa kylmäkäsittely, saavat aikaan transposonien eli ns. hyppivien geenien mobilisoitumisen. Liikkeelle lähteneet transposonit voivat sitten kiinnittyä toisten geenien läheisyyteen ja alkaa säädellä niiden toimintaa. Tämä puolestaan voi aiheuttaa viimemainituissa geeneissä pysyvän toiminnan tason muutoksen, joka auttaa kasvia tulemaan toimeen juuri asianomaisen mutaation aiheuttaneissa ympäristöolosuhteissa, esimerkiksi siis kylmässä ilmanalassa (Naito ym. 2009)

Uus-darwinismi: Darwin ja Mendel kohtaavat

Pyhän Tuomaan Abbey, Brno Tshekki
kuva wikimedia
Haluttiinpa niin tai ei, kirkko on vahvasti kuvassa evoluution ja genetiikan tutkimuksen vaiheissa!

Koetan tässä vääntää rautalangasta elämän kehityksen tieteellisen tutkimuksen historiaa wikipedian avulla.


Charles Darwin
1. Charles Darwin pähkäilee Galapagos-saarille mennen tullen hyönteisten, kasvien, lintujen ja kalojen, maaeläinten lajien moninaisuutta, eroavuuksia ja yhteneväisyyksiä.

2. 1800-luvun alkupuolella "hegeliläiset" ajassa tapahtuvat loogiset prosessiketjut ovat syvällisesti vaikuttamassa länsimaiseen tieteeseen. "Historian tärkeys".  Ensimmäisten Hegelin ajatuskuvion konkreettisten sovellutusten joukossa on nuori geologia. Siinä tarkastellaan mm. "kerroskakkua", joka on peruskallioihin muodostunut kun maakerros on noussute toisen päälle (stratigrafia). Darwin oli Sir Charles Lyellin perhetuttava ja sangen kiinnostunut geologiasta, se oli eräs hänen monista tutkimuskohteistaan H.M.S. Beaglen purjehduksella 1831-36.

3. 1 +1 = 2. Darwin havaitsi, että alemmissa geologisissa kerrostumissa löytyy kivettyneitä eliöiden jäännöksiä, jotka kertovat toisenlaisista elämänolosuhteista menneisyydessä. Näiden löytöjen järjestely ajassa eteneviksi ketjuiksi antaa mielekkään kuvan elämän eri vaiheista maapallolla ja ne täydentävät hänen mielessään olevaa perusmallia, Elämän puu.

4. Kypsyteltyään ja kehiteltyään ajatuksiaan monien vuosien ajan Darwin lopulta julkaisee teoriansa 24.11. 1859 On The Origin of Species by Means of Natural Selection. The rest is history, as they say.

5. Charles Darwin kuvaa ja selittää luonnon todellisuutta, vaikka hänellä ei ole juuri mitään käsitystä genetiikasta saati sen perustana olevista mekanismeista. Luonnontiede ei ollut tässä asiassa vielä kovin edistynyt 1800-luvulla ja Darwin kuoli 19.4. 1882 ennenkuin Mendelin työ tuli laajemmin tunnetuksi.

6. Darwinismi tarkoittaa tässä kehityksessä Charles Darwinin ja hänen kollegojensa tutkimuksia evoluutiosta 1859 - 1900.


Gregor J. Mendel
kuva wikimedia

1. Puhu sinä hiljaisesta tutkijan kammiosta! Augustinolaiseksi munkkeihin otettu Gregor J. Mendel (1822-1884) teki kokeitaan herneillä Pyhän Tuomaksen Abbeyn kahden hehtaarin kokoisessa puutarhassa Brnossa, Tshekissä.

2. Mendel oli monin tavoin lahjakas ja suorittanut korkeakouluopintoja ennen luostariin menoaan. Nuoruudesta asti hän harrasti mehiläisten hoitoa - mikä jo sinänsä kertoo ihmisen lahjakkuudesta! - ja oli kiinnostunut kasveista ja puutarhoista. Luonontieteen ja maanviljelyn laitoksella opiskellessaan hän tutustui opettajiensa Johann Karl Nestlerin ja Friedrich Franzin työhön kasvien ja eläinten perinnöllisyyden parissa. Luostarissa hänellä oli mahdollisuus kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa tarkastella herneiden muuntumista.

3. Vuosien 1856-1863 välisenä aikana Mendel kasvatti 29.000 hernettä (pisum sativum) tarkastellen seitsemää perinnöllisyyttä osoittavaa muuntujaa: siemenen muoto, kukan väri, siemenen peitteen värisävy, herneenpalon muoto, kypsyvän herneenpalon väri, kukan sijainti ja kasvin korkeus. Että ota siinä kynä ja muistivihko käsiin, vuodesta toiseen seitsemän vuoden hiljaisuudessa!

4. Suurelle yleisölle taitaa tänään olla erityisen tuttu Mendelin havaitsema perinnöllisyyden hallitseva (dominantti) tai väistyvä ominaisuus - esimerkiksi suvussa kulkeva musikaalisuus, hiusten kaljuuntuminen, silmien värit.

4. Havaintojensa perusteella hän kuvasi Brnossa tieteellisessä julkaisussa perinnöllisyyden lainalaisuutta, "Mendelin säännöt"  (Versuche über Pflanzenhybriden. 1865)

  • Sääntö jälkeläisten yhdenmukaisuudesta
  • Erkanemissääntö 
  • Sääntö ominaisuuksien vapaasta yhdistymisestä (Independent Assortment)
5. Mendelin työ jäi suurelta osin tuntemattomaksi eikä Charles Darwin siitä ilmeisesti mitään tiennyt.

6. Moderni genetiikka syntyy 1900 G. J. Mendelin työn perustalta .


Uus-darwinismi
Uus-darwinismi tarkoittaa elämän kehityksen tutkimusta, jossa Charles Darwinin ajatus luonnonvalinnasta ja Mendelin havainnot perinnöllisyydestä ovat molemmat mukana. 

Evoluution tutkimus alkaa saada näin konkreettisen sisällön sen jälkeen, kun Mendelin tutkimustyöt löydetään uudelleen ja genetiikka ampaisee vauhtiin.

Moderni evoluutioteorian "synteesi" on siis kahden toisiaan tuskin tunteneen kaveruksen, Ison Britannian imperiumin pojan ja Itävalta-Unkarin pojan henkilökohtaisen sitkeän uurastuksen, huolellisen luonnon tarkkailun ja havaintojen nerokkaan ymmärtämisen perustalla.

Seuraukset ovat olleet aivan huikaisevat!



tiistai 25. helmikuuta 2014

Uus-darwinismi ja ID

Gregor Johann Mendel (1822-1884)
kuva wikimedia

Kun Charles Darwinin teoria luonnonvalinnasta ja Gregor Johann Mendelin genetiikka kohtasivat...

En ole aiemmin oivaltanut, että näiden kahden tutkimusalan kohtaaminen kuvataan termillä uus-darwinismi. Asian opiskelemikseksi olen poiminut avainlauseita wikipedian artikkeleista, etenkin uus-darwininismista, joka on suuresti auttanut minua hahmottamaan luonnontieteen evoluutiota. Puran tiivistä tekstiä lisäten otsakkeita, kappalejakoa, kursiivia jne, itse tekstiä en ole muuttanut.

Huomautus kielestä: Englanti on tieteen kieli, erittäin hyvin siihen sopiva vahvan latinan pohjansa takia, joustava, ytimekäs, tarkka. Yritys sanoa sama suomeksi, hepreaksi, saksaksi, ranskaksikin johtaa kielellisiin ongelmiin ja ainakin minun on usein tieteen (tai tietokoneiden) parissa ymmärtää, mitä suomalainen teksti keksittyine sanahirviöineen tarkoittaa, esim. ituplasma. Suomeksi koetamme keskustella, mutta tarkistetaan alkuteksteistä, mistä on kyse.


Mendel ja perinnöllisyys
Mendelian inheritance was initially derived from the work of Gregor Johann Mendel published in 1865 and 1866 which was re-discovered in 1900. It was initially very controversial. When Mendel's theories were integrated with the chromosome theory of inheritance by Thomas Hunt Morgan in 1915, they became the core of classical genetics. wikipedia
Uus-darwinismin määritelmä
Neo-Darwinism is the 'modern synthesis' of Darwinian evolution through natural selection with Mendelian genetics, the latter being

a set of primary tenets specifying that evolution involves the transmission of characteristics from parent to child through the mechanism of genetic transfer, rather than the 'blending process' of pre-Mendelian evolutionary science.

Neo-Darwinism can also designate Darwin's ideas of natural selection separated from his hypothesis of Pangenesis as a Lamarckian source of variation involving blending inheritance.

Luonnonvalinta ainoa avain lajien synnylle?
As part of the disagreement about whether natural selection alone was sufficient to explain speciation, George Romanes coined the term neo-Darwinism to refer to the version of evolution advocated by Alfred Russel Wallace and August Weismann with its heavy dependence on natural selection.

Weismann and Wallace rejected the Lamarckian idea of inheritance of acquired characteristics, something that Darwin had not ruled out.

The term was first used in 1895 to explain that evolution occurs solely through natural selection, in other words, without any mechanism involving the inheritance of acquired characteristics resulting from use or disuse.
Ituplasma - August Weissmann
These two scientists' complete rejection of Lamarckism came from Weismann's germ plasm theory.

Weismann realised that the cells that produce the germ plasm, or gametes (such as sperm and egg in animals), separate from the somatic cells that go on to make other body tissues at an early stage in development.

Since he could see no obvious means of communication between the two he asserted that the inheritance of acquired characteristics was therefore impossible; a conclusion now known as Weismann's barrier.
Panselektionistinen koulukunta - R.A. Fisher
From the 1880s to the 1930s the term continued to be applied to the panselectionist school of thought, which argued that natural selection was the main and perhaps sole cause of all evolution. From then until around 1947 the term was used for the panselectionist followers of R. A. Fisher.


Uus-darwinismi tänään - moderni synteesi
Olen kirjoittanut "evolutionismista" ja nyt saan tästä kättä pitempää - kunhan keksin tai löydän oivan suomennoksen sanalle panselectionist! Ongelmana on se, että kyseisen artikkelin mukaan moderni evoluutiobiologia on käytännössä uus-darwinismia, kuten Anonyymi on pitkin tämänkin blogin keskusteluja huomautellut
Following the development, from about 1937 to 1950, of the modern evolutionary synthesis, now generally referred to as the synthetic view of evolution or the modern synthesis, the term neo-Darwinian is often used to refer to contemporary evolutionary theory.
However, such usage has been described by some as incorrect; with Ernst Mayr writing in 1984:
"...the term neo-Darwinism for the synthetic theory is wrong, because the term neo-Darwinism was coined by Romanes in 1895 as a designation of Weismann's theory."

Despite such objections, publications such as Encyclopædia Britannica use this term to refer to current evolutionary theory.

This term is also used in the scientific literature, with the academic publisher Blackwell Publishing referring to "neo-Darwinism as practised today", and some figures in the study of evolution like Richard Dawkins and Stephen Jay Gould using the term in their writings and lectures.

Lue alkuperäinen wikipedian artikkeli tästä linkistä.
Intelligent Design
Juuri tähän kohtaan - panselektionismiin - Intelligent Design kohdistaa arvostelunsa sanoen, että sokea kelloseppä, suunnittelematon evoluutio, jonka perustana on sattumanvarainen perinnön muuntuminen (blending), ei mitenkään saa aikaan näkemäämme bakteerimoottoria. Tieteelliseen selitykseen tarvitaan välttämättä mukaan näkevä Kelloseppä!

Eikö olekin wikipediassa reipas terminologian kartoitus, kiusallisen täynnä asioita, joista täytyisi oppia lisää.

Täyttä tavaraa!


maanantai 24. helmikuuta 2014

Piiska ja punainen viiva

Mikrokosmos osoittautuu paljon suuremmaksi ja monimuotoisemmaksi kuin osaamme edes aavistaa. Mitä kaikkea sen syvyyksistä vielä löytyy mikroskooppien, muiden havaintovälineiden ja tieteellisten tutkimusmenetelmien kehittyessä!

Minun on vaikea kuvitella ihmistä, joka saa tutustua bakteerimoottorin yksityiskohtiin tai kuulee, miten siittiö käyttää emättimen kemiallista tilaa hyväkseen, eikä sitten hiljentyisi kunnioituksesta luonnon ihmeiden edessä.

Uskonnollisesta vakaumuksesta - tai sen puutteesta - riippumatta, luonto puhuttelee ihmistä väkevästi ja haastaa oppimaan ja tutkimaan. Ateisti ihmettelee elämää siinä missä agnostikko ja 6k kreationistikin ja iloitsee tieteen edistyksen ihmiskunnalle tuomasta hyvästä.

Luontokin hiljenee Luojansa edessä!

Maat, metsät hiljenneinä
ja meret tyyntyneinä
kiittävät Jumalaa.
On laannut voima tuulten.
Vaikene, puhe huulten,
vain sydän puhua nyt saa.


Virsi 560:1

Tietyssä yksinkertaisuudessaan - monisoluiseen elämään verrattuna - bakteerimoottori, siittiön piiska ja muu tällainen tuo selkeästi näkyviin punaisen viivan, perustavan eron kristittyjen näkemysten välillä.


ID linja, tiede ja usko
Punainen viiva on tässä:

Älykkään suunnittelun edustajat näkevät bakteerimoottorin ihmeellisyyden ja sanovat, että sitä voidaan tieteellisesti parhaiten ymmärtää ottamalla huomioon suunnittelu (intelligent design).

Professori Tapio Puolimatka on kirjoittanut aiheesta useampia kirjoja, pyrkien osoittamaan että "naturalistinen luonnontiede" on vanhentunutta filosofiaa ja tänään saamme tieteessäkin ottaa Jumalan huomioon.

Tästäkös Suomen Siion on riemastunut ja arvon kasvatustieteen professori on suosittu puhuja kristittyjen kokoontumisissa kautta kauniin maamme. Ajattelunsa näkyy monien kommenteissa ja näkemyksissä.


Ateistit ja eräät kristityt samalla linjalla
Epäilemättä tänään punaisen viivan oikealla puolella on suuri joukko aitoja Jumalan lapsia, kirkkojen, herätysliikkeiden, vapaiden suuntien ja myös teologisten oppilaitosten edustajia.

Viivan vasemmalla puolella ovat ateistit, jotka tahtovat tutkia bakteerimoottoria "annetuin eväin" luonnonlakien, kemian, fysiikan, evoluution ja monen muun avulla vetoamatta mihinkään yliluonnolliseen tai juutalais-kristilliseen Jumalaan, maan ja taivaan luojaan.

Itse kuulun tähän joukkoon tieteellisen tutkimuksen olemuksen suhteen.

Iloiten kunnioitan Jumalaa Hänen suurista luomisteoistaan ja samalla suurella mielenkiinnolla katselen luonto-ohjelmia, opiskelen naturalistista luonnontiedettä, pähkäilen molekyylibiologian, genetiikan, elektronisten mikroskooppien ja biokemian huikeilla kentillä. Näen suuria ihmeitä ja kuinka luonnontieteet edistyessään avaavat yhä uusia valtavia kysymyksiä. Kun jo luulimme tämän tietävämme, niin huomasimmekin tämän pikkujutun... joka mullisti taas kaiken (kvanttibiologia).


Ateistit ja kristityt eri linjalla
Olen kiitollinen arvostelemilleni ID linjan edustajille, että he ovat nostaneet kissan pöydälle ja osoittaneet luonnontieteissä vallitsevan ateismin vaatimuksen vakavuuden.

ID keskustelu on haastavaa ja vetää mukaansa myös aitoja jumalankieltäjiä. Tietynlaiset näkemykset alkavat ryhmittyä ja saada hahmoa ja naturalismin peikko astuu päivänvaloon. Mukaan tulee tieteenhistoriaa ja kulttuurihistoriaa ja valoa eri suunnilta. 

Osoittautuu, kuinka ateisti katsoo, että koska luontoa selitetään parhaiten tieteen ja logiikan menetelmin vetoamatta Jumalaan, Jumalaa ei näissä prosesseissa tarvita vaikka joku sellainen ehkä olisikin olemassa. Evoluutio, etenkin luonnon valinta, on jumalten sijalla elämän moninaisuuden ja rikkauden luoja. Ei muuta luojaa jumalaa, kuin kehitys kaikkivaltias!

Kristitty sanoo, että Jumala on näkymätön henki.

Hengestä tiede tietää hyvin vähän jos mitään tänään, mutta huomenna varmasti paljon enemmän!

Mites kristitty semmosta sanoo, tietää jotain Jumalasta?

Koska Jumalan ainoa Poikan silleen sanoo Johanneksen evankeliumissa

Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.
Joh 4:24


Sperman liike

Knock, knock, open the door please!
kuva wikimedia 
Bakteerimoottori pyörittää siimaa, piiskaa, tehden solusta liikkuvan (motile). Tätä ihmettä olemme muiden kanssa hämmästelleet.

Sperma (spermatozoonσπέρμα siemen,ζῷον elävä olento)on meille tutumpi kuin bakteerit ja tiedämme, miten kiveksissä kasvaneet solut siittimestä lähtevät kuin ammukset. Emättimessä niitä kilpailutetaan ja vain nopeimmin siimansa heiluttanut pääsee voittajana perille. Munasolu näet kovettaa sydämensä kaikkia muita kohtaan heti, kun yksi miehinen solu pääsee sisään (joskus kaksosia toki).

Isän Jumalan pieni suuri luomistyö

Miehen siittiön kaavio
kuva wikimedia


No mites tämä liikkuu?
Potkurimaisesti siimaansa heiluttaen (propulsion flagellum).
In male humans, sperm cells consists of a flat, disc shaped head 5 µm by 3 µm and a tail 50 µm long.
The tail flagellates, which propels the sperm cell (at about 1–3 mm/minute in humans) by whipping in an elliptical cone.
Semen has an alkaline nature, and they do not reach full motility (hypermotility) until they reach the vagina where the alkaline pH is neutralized by acidic vaginal fluids. This gradual process takes 20–30 minutes.
In this time, fibrinogen from the seminal vesicles forms a clot, securing and protecting the sperm. Just as they become hypermotile, fibrinolysin from the prostate dissolves the clot, allowing the sperm to progress optimally.
wikipedia
Wow!
Flagellum ja Cilia liikkeiden vertailu
kuva wikimedia
Luojalla on syytäkin olla ylpeä tästä pienestä suuresta luomisen ihmeestä, joka liikkuu ja vieläpä siinä menossa reagoi ympäristöönsä!

Tuo on muuten kielellisesti veikeää: emäksinen sperma saa pH neutraalissa emättimessä suojavaatteen reissulle ja juuri oikeaan aikaan miehen eturauhasen tuottatama doping pukkaa sille parhaan vauhdin päälle.

Millimetri pari minuutissa eli noin puolen tunnin reissu sitä yhtä ja ainoaa kohti, joka kohdun seinämässä liikkumatta miehistä tulijaa geenilasteineen saapuvaksi odottaa. Yli 600 proteiinia sieltä tulloo...


Tekninen kuvaus siiman liikkeestä
Annan asiantuntijan kertoa, minulla menee taas yli hilseen.
Each of the outer 9 doublet microtubules extends a pair of dynein arms (an "inner" and an "outer" arm) to the adjacent microtubule; these dynein arms are responsible for flagellar beating, as the force produced by the arms causes the microtubule doublets to slide against each other and the flagellum as a whole to bend.

These dynein arms produce force through ATP hydrolysis. The flagellar axoneme also contains radial spokes, polypeptide complexes extending from each of the outer 9 microtubule doublets towards the central pair, with the "head" of the spoke facing inwards. The radial spoke is thought to be involved in the regulation of flagellar motion, although its exact function and method of action are not yet understood.
wikipedia
Piiskaa taivuttamaan tarvittavaa voimaa siis tuottaa ATP hydrolyysi, okay. Tulevaisuuden bio-autoissakin ehkä?

Säteittäisiä pyöränpinnoja (radial spokes) nopeutta säätelemässä?

Ihan mukava kuulla, etteivät asiantuntijatkaan kaikkea sperman liikkeestä ihan vielä tiedä.


Viherlevä avuksi:

Chlamydomonas reinhardtii is a unicellular flagellate
used as a model system in molecular genetics work and flagellar motility studies.
kuva wikimedia

Jos tätä molekyyligenetiikkaa vielä harrastaa enempi, alkaa kohta olla olo kuin Salmisen Eskolla laulussaan 1966.


sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Hurja T3SS

Transmission electron-microscope image of isolated
T3SS needle complexes from Salmonella typhimurium.
Each needle measures at around 70 nanometer length.
kuva wikimedia
Kuten olemme nähneet edellä, Type 3 Secretion System on biologien tutkimuksissa ajateltu bakteerimoottorin kehityksen vaiheeksi. Teologina kiinnitän huomiota T3SS piikin ja flagellon väliseen perustavaan funktionaaliseen eroon.

Luonnon julmuus
Charles Darwinille luonnon julmuuden havaitseminen oli sellainen shokki, ettei hän koskaan ilmeisesti kyennyt yhdistämään luonnonvalinnan raakuutta jumalakuvaansa. Kuulussa kirjeessään hän kirjoitti "en voi uskoa, että hyvä Jumala olisi luonut kissan leikkimään hiirellä". (Olen ymmärtänyt, että Darwinin ja monen muun 1800-luvun sivistyneen englantilaisen jumalakuvaan vaikutti vahvasti William Paleyn opetus Jumalasta ja luomakunnasta.)

Lisää mukaan ihmisen julmuus, luontokappale hänkin. 1800-luvun tieteen ja tekniikan vallankumouksen mukana nouseva kulttuurioptimismi, humanismi, hyvyys - rakastava Isä Jumala, luoja, ylläpitäjä ja holhoaja. Tämä positiivinen luottava jumalakuva ja optimismi taisi kerrassaan romahtaa kasaan Ensimmäisen maailmansodan paljastamaan käsittämättömään ihmisen julmuuteen omaa lajiaan kohtaan.

Vaan erittäin raakaa on meininki jo perustavalla bakteeritasolla, taistelua olemassaolosta ja selviytymisestä, elämää ja kuolemaa. Pääkuvan elektronimikroskoopilla otetussa kuvassa näkyvät salmonella bakteerien piikit ovat itse asiassa vaarallisia aseita!
Type three secretion system (often written Type III secretion systemand abbreviated TTSS or T3SS, also called Injectisome or Injectosome) is a protein appendage found in several Gram-negative bacteria.

In pathogenic bacteria, the needle-like structure is used as a sensory probe to detect the presence of eukaryotic organisms and secrete proteins that help the bacteria infect them. The secreted effector proteins are secreted directly from the bacterial cell into the eukaryotic (host) cell, where they exert a number of effects that help the pathogen to survive and to escape an immune response.
wikimedia


Gram-negatiiviset bakteerit

Microscopic image of Pseudomonas aeruginosa (ATCC 27853).
Gram staining, magnification:1,000
kuva wikimedia
Tanskalainen bakteerien tutkija Hans Christian Gram (1853-1938) kehitti värjäysmenetelmän, jolla bakteerit voidaan määritellä Gram positiiviseksi tai negatiiviseksi. Alunperin hän kehitti värjäyksen (staining), jotta bakteerit näkyisivät paremmin mikroskoopin alla, mutta sitten huomattiin sen paljastavan myös perustavan eron niiden joukossa.

Eräiden bakteerien soluseinämässä on vahva kerros peptidoglycan nimistä polymeriä (sokeria ja aminohappoja). Kun bakteereja sisältävään liuokseen lisätään kristallin sinipunaista väriä, nämä värjääntyvät ja ovat Gram-positiivisia. Kun samaan liuokseen laitetaan sitten safranin väriä, muut bakteerit saavat punertavan värin ja ovat Gram-negatiivisia.

Gram värjäys kaavio
kuva Flavioehedranbioifes

Piikki ja rokotus!
Kaikilla bakteereilla ei suinkaan siis ole tuota T3SS neulaa vaan rajoitamme (jostain syystä) joukon heti kättelyssä Gram-negatiivisiin. Eivät niistäkään kaikki ole aseistettuja, mutta joukossa on soluille vaarallisia neulalla varustettuja kovin aggressiivisiä tyyppejä.

Nämä ns. patogeeniset bakteerit - esimerkiksi juuri salmonella - tuikkivat pistimellään ympäriinsä koettaen sokkoina tuntea sopivaa solua asunnokseen (sensor function). Sellaisen havaittuaan ne pistävät uhriaan neulallaan ja rokottavat sen erityisellä proteiinilla (injection function). Proteiinirokote aiheuttaa kohteessaan monenlaista, mutta se myös immunisoi isäntäsolun niin ettei tämä pysty tunnistamaan eikä tuhoamaan sisuksiinsa tunkeututta vierasta otusta.

Bakteriologit ovat tunteneet systeemin vuodesta 1933 lähtien. Erilaisia neula-hyypiöitä lajitellaan nykyään kaikkiaan viisi, tekstissä kuvaamme piikkarimallia III.


Kommentteja
Suoraan sanoen olen aivan sanaton.

Ymmärrän kyllä erittäin hyvin, miksi lääketiede ja biologia ja armeijat ovat tehneet niin paljon työtä bakteerien parissa, sillä näiden Jumalan luomien hyökkäys- ja puolustusmekanismien tunteminen on ratkaisevaa kehitettäessä ihmisille ja eläimille suojaavia ja hoitavia lääkkeitä ja maailmanvalloittajan tarvitsemia biologisia aseita.

Vaan mikä ihme saa mitättömän pienen salmonellan aktiivisesti metsästämään solujen parissa ja sitten viisaasti rokottamaan uhrinsa, uuden kotinsa ja ravintolansa, niin ettei se pysty tunkeilijaa hätistämään? Eihän sillä ole aivojakaan...

Minulla ei ole mitään pätevyyttä puolustaa tai arvostella flagellumin kehityshistoriaa, mutta olen saanut väärän käsityksen yleistävistä lauseista jotka evoluutiota koettavat teoreettisesti kuvata.

T3SS ei näet ole mikään flagellumin esiaste, vaan aivan itsenäinen ja toiseen tarkoituskeen kehitetty pienoinen piikki, tuntosarvi ja lääkärin rokoteneula, jota bakteeri ei laisinkaan käytä liikkumiseen ja joka ei pyöri mihinkään suuntaan.

Mielenkiintoista ja suorastaan pelottavaa tämä "sauvojen" (bakteria) mikromaailman meininki. Ja siellä jo saalistetaan ja puolustaudutaan!

Ai niin se Darwinin vaikeus kissan kanssa. Meidän on valittava joko oma jumalakuvamme tai nöyrästi hiljennyttävä sen todellisen Jumalan eteen, joka on kaiken luonut.

Jälkimmäinen vaihtoehto on erittäin pelottava - niin on Israelin Jumala, joka itsensä Raamatussa ilmoittaa - pyhä ja kaikkivaltiudessaan pelottava.

Herran pelko on viisauden alku.


lauantai 22. helmikuuta 2014

Behen mutkikas elämä, Newtonin planeetat ja Jumalan sormi

Edellisessä blogitekstissä Hannu tiivisti - toivottavasti oikein - ID isä Michael Behen ajatusta mm. näin

"Ja koska useiden samanaikaisten 'yhteensynkkaavien' mutaatioiden todennäköisyys on olematon sokeana sattumana, on täytynyt olla mukana 'Intelligent Designerin' puuttuminen asiaan."

Jos ymmärrän Hannun ajatuksen oikein - mikä ei ole taattua - ja jos Hannu esittää Behen ajatuksen oikein, kyseessä on siis kauan haussa ollut Jumalan sormi:

Koska bakteerimoottori on "irreducibly complex", sen asteittainenkin rakentuminen luonnossa edellyttää Luojan väliintuloa. Tämä voi olla joko etukäteen suunniteltua informaatiota, jota on jotenkin pakattuna bakteerien maailmaan tai suoraa kehitykseen puuttumista tavalla tai toisella. 

Tiivistänköhän nyt oikein?

Jos ymmärrän oikein, Behen näkemystä voi hyvin verrata oppimaamme Sir Isaac Newtonin näkemykseen siitä, miten Jumala toimii maailmassa.

Newtonhan ymmärsi painovoiman lait paremmin kuin koko aikansa maailma yhteensä. Hän ei kuitenkaan tuntenut taivaankappaleiden lainalaisuuksia aivan siten, kuin 300 vuotta ahkeraa tieteellistä tutkimusta on sitten tuonut esiin.

Oman aikansa näkemysten pohjalla Newton arveli, että kitka väistämättä hidastaa planeettojen kiertoliikettä, ja jotta ne pysyisivät jatkuvassa liikkeessä, Jumala ajasta aikaan lykkää niitä vähän vauhtiin.

Behe tuntee biologiaa tuhat kertaa paremmin kuin keskiverto kansalainen. Hän ei kuitenkaan tiedä luonnon kehityksen lainalaisuuksia, jotka seuraavan 50 vuoden tieteellinen tutkimus on tuova esiin. 

Oman aikansa näkemysten pohjalla Behe arvelee, että elämän monimutkaisuus ei voi kehittyä sattumanvaraisten mutaatioiden pohjalta, vaan edellyttää suunnittelua ja ohjausta. Jumala pitää pieniä luomuksiaan silmällä niiden muuntuessa yksinkertaisemmasta monimutkaisempaan ja tiede voi tämän havaita ja jopa todennäköisyyksin todeksi osoittaa.

Eikö niin?

on tämä jännää...  

perjantai 21. helmikuuta 2014

[HT] Matzken teoria flagellojen kehitysvaiheista

ID-kriitikkona tunnettu Nicholas J. Matzke on laatinut mallin flagellojen kehittymisestä pienin askelin.

Oheinen video on jonkun muun tekemä, mutta pohjautuu Matzken ajatuksiin.




Matzken omaa tekstiä löytyy osoitteesta http://www.talkdesign.org/faqs/flagellum.html

Paljon outoja sanoja. Yritin haeskella merkityksiä muutamille. Saa ehdottaa lisäyksiä ja korjata

Cilium, cilia - värekarva

Flagellum, flagella - eräiden solujen rihmamainen liikuntaelin, joka toimii ruoskan tai potkurin tavoin

Pilus - karvamainen uloke

Pore - huokonen

Secretion system -  Secretion in bacterial species means the transport or translocation of effector molecules for example: proteins, enzymes or toxins

Synthetase - In biochemistry, a synthase is an enzyme that catalyses a synthesis process 

Bakteerimoottori kreationismin arvostelu

kuva wikimedia
Wikipedian kuvaus bakteerimoottorista sisältää myös kappaleen keskustelua kreationistien kanssa. Menevätköhän artikkelissa ID ja kreationismi autuaasti sekaisin? Siinähän tarkastellaan Behen irreducibly complex ajatusta. Jos menevät, vika ei ole tieteen edustajien puolella.
The evolution of bacterial flagella has been 1. used as an argument against evolution by creationists.

They argue that 2. complex structures like flagella cannot evolve from simple structures. In other words, flagella are "irreducibly complex" and 3. need all of their protein components to function. However, it has been shown by numerous studies that a large number of proteins can be deleted without (complete) loss of function.

Moreover, it is generally accepted now that bacterial flagella have evolved from much simpler secretion systems, such as the Type III secretion system.
wikipedia

Kommentteja

1. Evoluution vastainen argumentti?
 as an argument against evolution by creationists.

Tässä näkyy hyvin ID ja kreationismi linjojen keskinäinen sekavuus - käsitteellinen sekoilu vaikeuttaa keskustelua tai tekee sen suorastaan mahdottomaksi.

Kiistääkö Behe bakteerimoottorin evoluution tosi kreationistien tapaan - vai sanooko hän, että flagellum kertoo älykkäästä suunnitelmasta, joka voi sisältää kehitysvaiheita. (Onhan merlin moottori griffonin evoluution varhaisempi aste.)

Hard nosed kreationisti kiistää evoluution, ja hänet jätämme tässä rauhaan käsityksineen.

ID edustajat sen sijaan?


2. Monimutkaiset rakenteet eivät voi kehittyä yksinkertaisemmista?
complex structures like flagella cannot evolve from simple structures

Jos tämä todella on ID linja niin bye bye ID. (Pikemmin tämä kuulostaisi kreationistien väitteeltä, jonka takana on ajatus, että Jumala luo uutta tyhjästä (from scratch) ilman mitään elämänpuuta tai pensasta. Apinalla ja ihmisellä ei yhteistä historiaa tyyliin.)

Koko luonnonhistoria kertoo, miten yksinkertaisesta mennään kohti monimutkaista, alkumeren hiljaisuudesta, kalojen ajan meren vilinästä, mesotsoisten dinosaurusten laulusta kuljetaan kohti alkuihmisen meihin nähden vielä yksinkertaisia aivoja 600 cm3...


3. Kompleksisuus ei voi kehittyä asteittain, koska kaikki proteiinit tarvitaan yhtä aikaa
need all of their protein components to function

hauska huomata, että Behen arvostelijakin myöntää, että jos proteiineja ryhdytään pudottelemaan moottori säilyttää (suuren osan) funktioistaan... devil is in the details!


Ekskursio- Tähän liittyy ehkä perustava ateistinen jumalakuva - mitä Jumala on tehnyt on hyvää ja täydellistä, ja koska luomakunta ei ole hyvä eikä täydellinen, Jumalaa ei ole.

toisin sanoen, jos täydellinen Jumala olisi suunnitellut-tehnyt bakteerimoottorin, siinä olisi just ja nimenomaan ne proteiinit, joita tarvitaan, ei enempi eikä vähempi.

tuo mieleeni nuoruudessani näkemäni ateistien kirjan, jossa joku vapaa-ajattelija koetti osoittaa ihmisen kehon sisältävän kaikenlaista turhaa, kuten häntäluun. Miksi miehellä on nännit? hän kysyi, tahtoen osoittaa, että ihminen on luonnontuote, ei täydellisen Jumalan luomus.

mietin vain, että mahtaako vaimonsa tietää miehen nännien eroottisuudesta paljoakaan? ja ihan hassultahan näyttäisi beachillä rantaleijonien uljas joukko ilman miehisiä nännejä.

vaan tämähän on loputonta jauhamista, joko halutaan uskoa tai ei haluta.

----
Käydään sitten porukalla Type III secretion systeemien kimppuun tutkimaan bakteerimoottorin esivaiheita.

Bakteerimoottori ja Jumala

E-koli bakteerimoottorn kaavio
kuva Illinois University 
Kristittynä koen syvästi Jumalan Pojan osuuden myös bakteerimoottorin kohdalla, onhan Isä Jumala luonut kaiken Kristuksen kautta.
Hän on näkymättömän Jumalan kuva,
esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt.
Hänen välityksellään luotiin kaikki,
kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä,
näkyvä ja näkymätön,
valtaistuimet, herruudet,
kaikki vallat ja voimat.
Kaikki on luotu hänen kauttaan
ja häntä varten.
Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta,
ja hän pitää kaiken koossa.
Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.
Jumala näki hyväksi
antaa kaiken täyteyden asua hänessä
sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.
Kol 1:15.20

Älykäs suunnittelu
kuva Lanesville

Totta on, että bakteerimoottori on vastaansanomaton esimerkki erittäin älykkäästä suunnittelusta (design), mutta se on myös enemmän:

Isän Jumalan ajattelun syvällinen viisaus (sofia) ei suinkaan rajoitu vain teknisenä toteutuksena tähän luonnonihmeeseen . Pyörivä piiska (flagellum) tekee bakteerista liikkuvan (motility) sen sijaan, että se lojuisi piiskattoman bakteerin tavoin paikoillaan (sessility).

Joidenkin bakteerin saama häkellyttävä kyky liikkua ei ole sattumanvaraista huitomista sinne tänne, vaan sillä on tietyt biologien tutkimat tarkasti määritellyt tavoitteet ja funktiot. Sen liike ei siis ole jokin itsetarkoitus, vaan moottori antaa sille osan suuremma luonnollisen elämän kokonaisuudessa, jossa liikkumista tarvitaan ja hieno moottori sen toteuttaa.


Miksi bakteerit liikkuvat?


Princeton University Press

Kaltaiseni amatöörin on paljon helpompi löytää internetistä tietoa aiheesta "miten bakteerit liikkuvat" (how?) kuin "miksi" (why?). Löysin avuksi mielenkiintoisen luentorungon, jonka taustana on Thomas Kiørboen kirja "Mekanistinen lähestymistapa planktonin ekologiaan" (2008).

Tämä tutkimus vie meidät yhteen pienten suurten maailmaan, Hannun aiemmin mainitsemien vesikirppujen tapaiseen nerokkaasti suunniteltuun yhteisöön maapallon merissä. Eräiden bakteerien kyky liikkua ja tarttua porukalla mukaviin pintoihin on tärkeä osa tätä ekologista kokonaisuutta.

En edes yritä väittää, että ymmärtäisin asiasta jotain. Mutta kirja ja luento antavat suuntaviivoja etsiessämme vastausta tuolle isolle kysymykselle Miksi? Esitys kytkee bakteerimoottorin tarkoituksen tarkasti valikoituun tutkimuskohteeseen, suurempaan yhteyteen, jossa piiskalle alkaa löytyä käyttöä ja tarkoitusta. Sinne kun vilkaisee, niin johan alkaa nousta roppakaupalla aivan tieteellisiä ja tavattoman mielenkiintoisia kysymyksiä Jumalan luomistöistä!

Tässä vähän mallia luennosta maistiaisiksi
Why do bacteria move?
• Does not enhance nutrient uptake significantly (Pe < 1) – diffusion limited even in rapidly swimming bacteria
• Motility is costly in terms of both energy and –particularly - mortality risk (predator encounter)
• Help encounter solute plumes and particles
• Many pelagic bacteria attach to surfaces, where they may enjoy higher growth rates
• Particles are microbial hot spots and a significant fraction of pelagic microbial activity may occur on or in the vicinity of particles
log.univ-littoral.fr


Koneiden teologia on kontekstuaalista
Griffon-moottori ei ole itseisarvo eikä koneen teologia olisi kovin merkittävää, ellei se liittyisi niin olennaisesti koko ihmiskunnan historian kulkuun ja Toisen maailmansodan ratkaisuvaiheisiin. Ilman näitä yhteyksiä Rolls-Royce griffon olisi vain näyte herra Rubbrarin suunnittelutaidosta ja tehtaan työn korkeasta laadusta.

Bakteerimoottori ei ole itseisarvo vaan ID terminologian mukaan voimme sanoa, että se kuuluu osana luonnossa näkyvään suurempaan suunnitelmaan (design).

Näin irtaudumme kapeasta katselusta biologian valtaviin horisontteihin, jotka käyvät sitä suuremmiksi mitä pienempiin Jumalan luomistekoihin kykenemme tutustumaan.

Jumalallista?

Jup!


keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Griffon moottori ja Jumala

Ennen iskemistä V-1 kone sammui ja hurja meteli lakkasi
kuva The History Place

Kristittynä koen syvästi Jumalan Pojan salatun hallinnon myös Rolls-Roycen griffon moottorin kohdalla.

Totta, että moottori on esimerkki erittäin älykkäästä suunnittelusta (design) mutta se on myös enemmän:

Isän Jumalan kaukokatseisuus näkyy historiassa, myös sotahistoriassa. Voimme vain hämmästellä Arthur Rubbrarin lapsuutta ja nuoruutta, urakehitystä, miten hän juuri oikeaan aikaan toi tämän hurjan moottorin tehtaalle ja ministeriö sen Spitfireen otti käyttöön.

Euroopan ja koko maailman historia olisi toisennäköinen, jos Rubbra olisi vastoinkäymisistä lannistunut ja Luftwaffe olisi tuhonnut Englannin ilmavoimat kesällä 1940.


Kristuksen maailmanhallinta
Stalingradin taistelu 23.8. 1942 - 2.2. 1943
Maailmanhistorian verisimpiin kuuluva yhteenotto
kaksi Jumalan vihollista tuhosi toisensa
kuva wikimedia

Kristuksen salattu maailmanhallinta on paljon enemmän kuin Intelligent Design, joka toki on siitä osa - onhan kirjoitusten mukaan kaikki tehty Kristuksen kautta. Jumalan Pojan hallinto on paljon elämänläheisempää ja kerosiinin hajuisempaa kuin koneinsinöörin toimiston hiljaisuus tai kellosepän pajan tikitys ja niissä tapahtuva suunnittelu, matematiikka ja muu.

Eurooppa olisi islamilainen, ellei Kaarle Martel olisi niin sitkeästi ja voimalla luonut frankkien armeijan ja seissyt vakaana paikallaan ennen Toursin taistelun alkua 721. Jeesus tämän asian järjesti voitettuaan parisataa vuotta aiemmin Clovis I sydämen.

Jumala on kaukaa viisas, kuten Väintö Linna Tuntemattomassa kertoo. Kristuksen salattua johdatusta on näet kenraali Vilho Petter Nenonen ja hänen mieletön kiinnostuksensa sekunteihin. Suomi olisi ent. Neuvostoliiton sosialistinen osavaltio ilman Kannaksella tapahtunutta suomalaista tappavaa, tykistön syvyydessä tarkasti ajoitettua tykkitulta, jota suurvallankaan armeija ei kestänyt.

Miten merkillistä on, että Jumala antoi kahden pahimman vihollisensa tuhota toistensa armeijat Stalingradissa!


Subjektiivinen usko
Miten ihmeellistä on, että Jumalan Poka tänään minusta ja perheestäni huolehtii, kuulia vinkuvassa Lähi-idäsdä.

Griffon on enemmän kuin vain esimerkki älykkästä suunnitelmasta. Omalta osaltaan se kertoo uskovalle Kristuksen maailmanhallinnasta eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hänen valtakunnallaan ei ole loppua!

Samalla täysin tiedostan ja ymmärrän, että usko ei ole jokamiehen.

Eivät kaikki näe mitään perustaa sotkea sotateknologia, lentokonemoottorit ja teologia.

Ei jokainen koe Stalingradin olleen Jeesuksen ihmeellistä salattua maailmanhallintaa, kun kaksi Jumalan vihollista kuluttivat julmasti toistensa sotavoimat loppuun.

Eivät kaikki koe omassa elämässään tapahtuneita asioita Jumalan hyväksi johdatukseksi - tai pelottavaksi sallimukseksi - vaan elävät kuin Jumalaa ei olisikaan ja kuin Hän ei rukouksia kuulisi.

Mutta uskon lahjan saanut näkee asiat uskon kautta, kuten Heprealaiskirje 11 kertoo, eikä voi erottaa Jumalasta griffon moottorin kehitystä ja merkitystä Battle of Britain ratkaisuun syksyllä 1940, bakteerimoottorin nerokkasta tekniikkaa, Talvisodan ihmettä, Jatkosodan suurhyökkäyksen pysähtymistä Nenosen suunnittelemaan tykkituleen, lapsen sikiämistä ja syntymistä perheeseen, jossa toivo oli jo vähissä, parantumista vakavasta taudista tai opintopaikan aukeamisesta...

Jumala on yksi.

Lisäys 11.3.2014
Jionathan Glacey on BBC Design toimittaja. Hän kirjoitti lähes oodin Supermarine Spitfiren ylistyksenä - tosin muistamatta mainita Jumalaa. lue ja katso tästä

tiistai 18. helmikuuta 2014

Kaksi moottoria, ID ja Raamattu

Griffon
Griffon-moottori on sodan äärettömän paineen alla kehitetty teknologian ihme, jossa ei vain osien suunnittelu vaan myös raaka-aineet, terästä vahvistavat sekotteet, niittien lyöminen, koneen vaihteiston rattaiden asettelu, kuuluvat yhteen.

Kaikki tarvitaan, jotta tämä ehkä tehokkain lentokoneissa käytetty sylinterein toimiva polttomoottori saataisiin lentoon ja hätyyttämään Luftwaffen Heinkel He 11 pommittajia tai taivaalla kohti Lontoota jymiseviä V-1 lentäviä pommeja.

Tiedämme Rolls-Roycen legendaarisen moottorin pääsuunnittelijan nimeltä. Tiettyä evoluutiota on tapahtunut, sillä Arthur Rubbra on itse kertonut, miten hän ilmavoimien toiveiden perusteella kehitti griffonin merlin-moottorin pohjalta.


Bakteerimoottori
Bakteerimoottori esiintyy kaikkialla elävässä luonnossa ja ihmiskunta on oppinut tuntemaan sen kehittyvien havaintolaitteidensa, etenkin yhä vahvemmiksi käyvien mikroskooppien avulla.

E-kolin flagellum ja sitä pyörittävä moottori kertovat epäämättä ihmistä korkeammasta älystä ja nerokkaasta suunnittelusta, joka toimii luotettavasti vaikuttaen elämän syntyyn, kehitykseen ja kulkuun.

Intelligent Design
ID edustajat, kuten Michael Behe ja professori Matti Leisola, viittaavat tähän nerokkaaseen suunnitteluun. Bakteerimoottori toimii ainoastaan kokonaisuutena, sen proteiini- ja muut osat eivät itsessään tee mitään. He tyytyvät tämän toteamiseen - suunniteltu, ei sattuman tuote - ja etsivät elävästä luonnosta muita vastaavia esimerkkejä biologiassa näkyvästä monimutkaisuudesta, jota ei voida yksinkertaistaa (irreducibly complex).

Vasta-argumentteja
The evolution of bacterial flagella has been used as an argument against evolution by creationists. They argue that complex structures like flagella cannot evolve from simple structures. In other words, flagella are "irreducibly complex" and need all of their protein components to function.

However, it has been shown by numerous studies that a large number of proteins can be deleted without (complete) loss of function

Moreover, it is generally accepted now that bacterial flagella have evolved from much simpler secretion systems, such as the Type III secretion system.
wikipedia 
Siinähän piisaa taistelutannerta Leisolalle ja muille ID linjan asiantuntijoille ja kreationismin arvostelijoiden välillä!

Pistän oman korteni kekoon: merlin->griffon  Type III secretion system->bacterial flagella
:-)


Raamattu
Raamatun 66 kirjan kirjoittajista yhdelläkään ei ilmeisesti ole ollut minkäänlaista tietoa soluista saati sitten bakteereista tai niiden pyörivistä piiskahännistä.

Siitä huolimatta pyhät kirjoitukset ovat relevantteja luomisen asioissa, mutta toisesta näkökulmasta.

Apostoli Paavaliin viitaten (Room 1) voimme sanoa, että bakteerimoottoreissa ovat näkyvissä Jumalan näkymättömät ominaisuudet, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa.

Mutta...
bakteerimoottoreissa näkyvä jumalallinen suunnittelu, älykkyys ja pitkän tähtäimen kokonaisvaltainen viisaus, eivät johda ihmisiä kunnioittamaan Jumalaa, palvomaan ja kiittämään Häntä.

Sen sijaan ihmiset turhentuvat sydämeltään, luulevat olevansa viisaita ja jopa tietojensa häikäiseminä pilkkaavat bakteerimoottorin tekijää ja Häneen uskovia yksinkertaisia Jumalan lapsia.


Kaksi moottoria: 2. bakteerimoottori


Bakteerin flagellum fyysinen mallinnus 3D printterillä
Brandeis yliopisto, Wisconsin
kuva wikimedia
Bakteereilla on erilaisia moottoreita. E-koli esimerkiksi on varustettu nopeasti pyörivällä piiskalla (flagellum), jota pyörittää sen tyvessä oleva proteiinimoottori.

Annan asiantuntijoiden kertoa:
Rakenne
The bacterial flagellum is made up of the protein flagellin. Its shape is a 20 nanometer-thick hollow tube. It is helical and has a sharp bend just outside the outer membrane; this "hook" allows the axis of the helix to point directly away from the cell. A shaft runs between the hook and the basal body, passing through protein rings in the cell's membrane that act as bearings.
Gram-positive organisms have 2 of these basal body rings, one in the peptidoglycan layer and one in the plasma membrane.
Gram-negative organisms have 4 such rings: the L ring associates with thelipopolysaccharides, the P ring associates with peptidoglycan layer, the M ring is embedded in the plasma membrane, and the S ring is directly attached to the plasma membrane. The filament ends with a capping protein.
wikipedia



Moottori
The bacterial flagellum is driven by a rotary engine (the Mot complex) made up of protein, located at the flagellum's anchor point on the inner cell membrane. The engine is powered by proton motive force, i.e., by the flow of protons (hydrogen ions) across the bacterial cell membrane due to a concentration gradient set up by the cell's metabolism (in Vibrio species there are two kinds of flagella, lateral and polar, and some are driven by a sodium ion pump rather than a proton pump). The rotor transports protons across the membrane, and is turned in the process. The rotor alone can operate at 6,000 to 17,000 rpm, but with the flagellar filament attached usually only reaches 200 to 1000 rpm. The direction of rotation can be switched almost instantaneously, caused by a slight change in the position of a protein, FliG, in the rotor.

The cylindrical shape of flagella is suited to locomotion of microscopic organisms; these organisms operate at a low Reynolds number, where the viscosity of the surrounding water is much more important than its mass or inertia.

The rotational speed of flagella varies in response to the intensity of the proton motive force, thereby permitting certain forms of speed control, and also permitting some types of bacteria to attain remarkable speeds in proportion to their size; some achieve roughly 60 cell lengths / second. Although at such a speed it would take a bacterium about 245 days to cover a kilometre, and although that may seem slow, the perspective changes when the concept of scale is introduced. In comparison to macroscopic life forms it is very fast indeed when expressed in terms of number of body lengths per second. A cheetah for example, only achieves about 25 body lengths / sec.

Through use of their flagella, E. coli are able to move rapidly towards attractants and away from repellents. They do this by means of a biased random walk, with 'runs' and 'tumbles' brought about by rotating the flagellum counterclockwise and clockwise respectively.
wikipedia
Kokoaminen
During flagellar assembly, components of the flagellum pass through the hollow cores of the basal body and the nascent filament. During assembly, protein components are added at the flagellar tip rather than at the base. In vitro, flagellar filaments assemble spontaneously in a solution containing purified flagellin as the sole protein.
Lue koko flagellum artikkeli viitteineen ja lähteineen wikipediasta, tähän olen lainannut vain osa siitä.

Kaksi moottoria: 1. griffon

Rolls-Royce Griffon 58
Shuttleworth Collection
kuva wikimedia

Rolls-Royce Griffon 
Legendaarinen 37 litran V-12 lentokonemoottori, joka tuli tuotantoon ratkaisevan ilmataistelun aattona vuonna 1940. Adolf Hitler oli vallannut manner-Euroopan ja suunnitteli maihinnousua Englantiin: yli 80 suurta proomua oli jo valmiina joukkojen ja aseiden kuljetukseen. Edellytyksenä oli kuitenkin ehdoton Luftwaffen ylivoima ilmatilassa, jota ilman kanaalin ylitys olisi itsemurha. Battle of Britain käytiin kesällä ja syksyllä 1940, ankarimmat ilmataistelut syys-lokakuussa.

Griffon eräässä mielessä pelasti Englannin, sillä tällä moottorilla varustettuna Supermarine Spitfire kilpaili tasavertaisesti saksalaisten upean Messerschmitt Bf-109 hävittäjän kanssa, jota vastaan Kuninkaallisten ilmavoimien vanhempi kalusto oli täysin avuton. Versiosta riippuen 1700-2400 hevosvoimaa junnaava Griffon moottori antoi yli 500 km/t keskivauhdin, parhaimmillaan lähes 800 km/t. RAF voitti ja Hitlerin suunnittelemaa maihinnousua ei koskaan tapahtunut. "Rarely have so many owed so much to so few" (Winston Churchill).

Saksa käynnisti vuonna 1944 Lontoon silmittömät pommitukset V-1 raketein. Spitfire oli harvojen hävittäjätyyppien joukossa, jotka huipputehokkaan moottorinsa avulla kykenivät tavoittamaan lennossa pelottavasti ulisevat lentävät pommit ja tuhoamaan joko tykeillään tai kääntämällä siipensä kärjellä raketin siipeä niin, että se syöksyi radaltaan mereen.


Griffon moottori on älykkäästi suunniteltu
Arthur Rubbra
kuva wikimedia
Insinööri Arthur Rubbra (1903-1982) on Griffonin pääkehittäjä ja tämän legendaarisen moottorin luojana ja muiden projektien avainhenkilönä hän kohosi sodan aikana asemassaan Rolls-Royce tehtailla ja hänestä tehtiin vuonna 1951 tekninen johtaja ja sitten varapresidentti.

Voidaanko historiallisesti ja tieteellisesti todistaa, että Rubbra on griffon moottorin suunnittelija?

Voidaan. Tästä on olemassa laajat historialliset ja tekniset todisteet Rolls-Royce yhtiön arkistoissa ja Ison-Britannian muissa lähteissä. Arthur Rubbra kertoo itse griffonin kehittämistyöstä teoksessa
Rubbra, A.A. Rolls-Royce Piston Aero Engines - a designer remembers: Historical Series no 16 :Rolls Royce Heritage Trust, 1990.


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

[HT] Robert Wrightin ajatuksia ID:stä

Robert Wright
Minulla ei ole mitään syytä vängätä sitä vastaan, että esim. Eero ja Mikko näissä keskusteluissa  hylkäävät ID-ajattelun. Se on minusta sinänsä OK kannanotto ja koen päälinjoissa olevani samaa mieltä molempien kanssa. Eeron selkeää tekstiä on aina ilo lukea ja Mikon syvällisiä ajatuksia olen yhä paremmin oppinut ymmärtämään (en tosin, varmaankin rajoittuneisuudestani johtuen, ole aina varma :-).

Mutta koska tämän blogin aiheena on ollut ID:n ruotiminen, niin vielä hieman jatkan.

Amerikkalainen journalisti Robert Wright on Wikipedian 'ansioluettelon' mukaan kirjoittanut hyvin kaupaksi käyneitä kirjoja tieteestä ja saanut palkintojakin, lähellä Pulizer-palkintoa vuonna 2010 kirjastaan The evolution of God. Hän on käsittääkseni darwinisti ja agnostikko. Hän kirjoitti Time Magazine:ssa 11.3.2002 seuraavasti:

Critics of ID, which has been billed in the press as new and sophisticated, say it's just creationism in disguise. If so it's a good disguise. Creationists believe that God made current life-forms from scratch. The ID movement takes no position on how life got here, and many adherents believe in evolution. Some even grant a role to the evolutionary engine posited by Darwin: natural selection. They just deny that natural selection alone could have driven life all the way from pond scum to us.

Lihavoin tuon kohdan, jonka takia olen näissä keskusteluissa sanonut, että olen avoimella mielellä joidenkin ID-linjan ajatusten suhteen. Olen keskusteluissamme aina välillä tuonut esiin ajatuksia, että evoluutio toimii käsittämättömän hyvin - entäpä jos se on johdatettua. Luonnonmukaista, mutta Jumalan johdatusta mukana. Tämäkään ei ole kannanottoni ja olen viime aikoina enenevästi miettinyt evoluutiota yhtenäisenä prosessina, jossa ei ole tarvittu Jumalan erityisiä 'väliintuloja'. Mutta kun emme oikeastaan voi tietää...

Wright on tuossa sitä mieltä, että jos ID on valepukuista kreationismia, niin valepuku on hyvä.    Oikeastaan tuo on kuin osa keskusteluamme, kommentti joihinkin tässäkin blogissa esitettyihin mielipiteisiin :-)

Tämä vaan oikeastaan esimerkkinä siitä, että asiat voi nähdä monelta kantilta!

P.S. (Lisätty seuraavana päivänä, pari kommenttia ehti jo tulla ennen tätä)
Vaikka ID ei ehkä olekaan kreationismia Wrightin viittaamassa mielessä ("Creationists believe that God made current life-forms from scratch") sitä voi pitää kreationismina siinä mielessä, että sen kannattajat eivät suhtaudu objektiivisesti evoluutiota koskevaan tieteelliseen tutkimukseen, vaan heillä on kielteinen ennakkoasenne.  Heidän maailmankuvansa ei ole yhtä 'tosiasioilta silmänsä sulkeva' kuin nuoren maapallon kreationisteilla, mutta jotain samaa heidän ajatuksissaan voidaan nähdä. Täytyy kuitenkiin myöntää, että ID:n tapauksessa liikutaan jo vaikealla alueella, siellä missä asiat eivät ole lainkaan  päivänselviä ja paljon tietoa puuttuu.

Critics of ID, which has been billed in the press as new and sophisticated, say it's just creationism in disguise. If so it's a good disguise. Creationists believe that God made current life-forms from scratch. The ID movement takes no position on how life got here, and many adherents believe in evolution. Some even grant a role to the evolutionary engine posited by Darwin: natural selection. They just deny that natural selection alone could have driven life all the way from pond scum to us. - See more at: http://www.evolutionnews.org/2009/08/wright_does_the_right_thing_re024671.html#sthash.NCfRwQS2.TvRatIZ9.dpuf
Critics of ID, which has been billed in the press as new and sophisticated, say it's just creationism in disguise. If so it's a good disguise. Creationists believe that God made current life-forms from scratch. The ID movement takes no position on how life got here, and many adherents believe in evolution. Some even grant a role to the evolutionary engine posited by Darwin: natural selection. They just deny that natural selection alone could have driven life all the way from pond scum to us. - See more at: http://www.evolutionnews.org/2009/08/wright_does_the_right_thing_re024671.html#sthash.NCfRwQS2.TvRatIZ9.dpuf
Critics of ID, which has been billed in the press as new and sophisticated, say it's just creationism in disguise. If so it's a good disguise. Creationists believe that God made current life-forms from scratch. The ID movement takes no position on how life got here, and many adherents believe in evolution. Some even grant a role to the evolutionary engine posited by Darwin: natural selection. They just deny that natural selection alone could have driven life all the way from pond scum to us. - See more at: http://www.evolutionnews.org/2009/08/wright_does_the_right_thing_re024671.html#sthash.NCfRwQS2.TvRatIZ9.dpuf

perjantai 14. helmikuuta 2014

[HT] Solunjakautumisen ihme

Mitoosi on ällistyttävän monimutkainen ja hieno tapahtuma. Mitoosi tarkoittaa tuman ja sen sisältävän perimän jakautumista kahdeksi identtiseksi kopioksi solunjakautumisen yhteydessä.

Solunjakautumisten välillä kromosomit, joissa DNA:mme on, lilluvat tumassa epämääräisinä lankakerinä, joita on vaikea erottaa.  Sitten tapahtuu kahdentuminen, tiivistyminen ja ne alkavat usein näyttää tutusti X:n muotoisilta, koska sisarkromosomit pysyvät yhdessä, kiinnittyneinä toisiinsa yhdestä kohdasta.  Tässä vaiheessa ne näkyvät jo helpommin mikroskoopissa. Homma jatkuu ihmeellisellä baletilla, jossa kromosomit järjestyvät keskelle riviin, jotta ne on helpompi jakaa syntymässä olevaan kahteen soluun. Niin, ja solussa on paljon muutakin, minkä pitää kahdentua ...

Tätä katsellessa - vaikka miten yrittää olla 'järkevä' - on melkein pakko esittää kysymys: Onko tämä vain kemiaa ja fysiikkaa? Ehkä on, mutta... (pyörittää päätään). Oheisessa videossa on useampaan kertaan näitä vaiheita hienosti esitettynä. (Videon alku ei näytä kovinkaan kiinnostavalta, mutta loppua kohti vaan paranee). Ihmeellistä!




Tämä youtube:n video on peräisin Virtual Cell Animation Collection -sivuilta.

Laitan vielä täydennykseksi toisen videon, jossa keskitytään siihen, miltä kromosomit yleensä näyttävät. Ne eivät siis ole X-kirjaimen muotoisina aina, vaan X-vaiheessa on jo tapahtunut kahdentuminen, tiivistyminen ja perintöaineksen jakautuminen on lähellä




Video on   BBSRC:n  eli Biotechnology and Biological Sciences Research Council:in tuotantoa.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Määrittelyä

Kirjaimellinen Raamatun tulkinta... Nuoren maan kreationismi
Lopputulos Jehovan todistajiin verrattava pseodomaailma, jossa sekä Raamattu että Jumalan luomakunta vääristetään numeroilla.

Raamatun syrjäyttäminen, luonnon tarkka tutkiminen... Intelligent Design
Lopputulos vaarallisesti aventunut rationalistinen käsitys Jumalasta luojana, luonnollisen teologian nousu ateismin kolikon kruunupuolena.

Raamatun tarkka tutkimus, luonnontieteiden syrjäyttäminen... Moderni VT eksegetiikka
Lopputulos teologien pieni keskenään sanoja terottava klikki, joka ei uskalla suutaan avata vaikka luonnontieteilijät heiltä jotain kysyisivät. Raamatullsen luomisuskon näivettyminen uskontojen maailmaan täysin sivussa aikamme ihmisten polttavista ajankohtaisista kysymyksistä.

Raamatun tarkka tutkimus, luonnon tarkka tutkiminen, itsenäisesti mutta koko todellisuuden huomioiden, sillä Kuule Israel, Herra sinun Jumalasi on yksi.
Lopputulos joukko opetuslapsia uu ammollaan Raamatun rikkauksien edessä, kulmakarvat jatkuvasta kohoamisesta väsyneinä Jumalan ihmeellisten luomstekojen äärellä.

Vain tuo neljäs vaihtoehto vie eyeenpäin terveellä hermeneutiikalla, mutta äärimmäisen harvinainen linja.