keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Griffon moottori ja Jumala

Ennen iskemistä V-1 kone sammui ja hurja meteli lakkasi
kuva The History Place

Kristittynä koen syvästi Jumalan Pojan salatun hallinnon myös Rolls-Roycen griffon moottorin kohdalla.

Totta, että moottori on esimerkki erittäin älykkäästä suunnittelusta (design) mutta se on myös enemmän:

Isän Jumalan kaukokatseisuus näkyy historiassa, myös sotahistoriassa. Voimme vain hämmästellä Arthur Rubbrarin lapsuutta ja nuoruutta, urakehitystä, miten hän juuri oikeaan aikaan toi tämän hurjan moottorin tehtaalle ja ministeriö sen Spitfireen otti käyttöön.

Euroopan ja koko maailman historia olisi toisennäköinen, jos Rubbra olisi vastoinkäymisistä lannistunut ja Luftwaffe olisi tuhonnut Englannin ilmavoimat kesällä 1940.


Kristuksen maailmanhallinta
Stalingradin taistelu 23.8. 1942 - 2.2. 1943
Maailmanhistorian verisimpiin kuuluva yhteenotto
kaksi Jumalan vihollista tuhosi toisensa
kuva wikimedia

Kristuksen salattu maailmanhallinta on paljon enemmän kuin Intelligent Design, joka toki on siitä osa - onhan kirjoitusten mukaan kaikki tehty Kristuksen kautta. Jumalan Pojan hallinto on paljon elämänläheisempää ja kerosiinin hajuisempaa kuin koneinsinöörin toimiston hiljaisuus tai kellosepän pajan tikitys ja niissä tapahtuva suunnittelu, matematiikka ja muu.

Eurooppa olisi islamilainen, ellei Kaarle Martel olisi niin sitkeästi ja voimalla luonut frankkien armeijan ja seissyt vakaana paikallaan ennen Toursin taistelun alkua 721. Jeesus tämän asian järjesti voitettuaan parisataa vuotta aiemmin Clovis I sydämen.

Jumala on kaukaa viisas, kuten Väintö Linna Tuntemattomassa kertoo. Kristuksen salattua johdatusta on näet kenraali Vilho Petter Nenonen ja hänen mieletön kiinnostuksensa sekunteihin. Suomi olisi ent. Neuvostoliiton sosialistinen osavaltio ilman Kannaksella tapahtunutta suomalaista tappavaa, tykistön syvyydessä tarkasti ajoitettua tykkitulta, jota suurvallankaan armeija ei kestänyt.

Miten merkillistä on, että Jumala antoi kahden pahimman vihollisensa tuhota toistensa armeijat Stalingradissa!


Subjektiivinen usko
Miten ihmeellistä on, että Jumalan Poka tänään minusta ja perheestäni huolehtii, kuulia vinkuvassa Lähi-idäsdä.

Griffon on enemmän kuin vain esimerkki älykkästä suunnitelmasta. Omalta osaltaan se kertoo uskovalle Kristuksen maailmanhallinnasta eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hänen valtakunnallaan ei ole loppua!

Samalla täysin tiedostan ja ymmärrän, että usko ei ole jokamiehen.

Eivät kaikki näe mitään perustaa sotkea sotateknologia, lentokonemoottorit ja teologia.

Ei jokainen koe Stalingradin olleen Jeesuksen ihmeellistä salattua maailmanhallintaa, kun kaksi Jumalan vihollista kuluttivat julmasti toistensa sotavoimat loppuun.

Eivät kaikki koe omassa elämässään tapahtuneita asioita Jumalan hyväksi johdatukseksi - tai pelottavaksi sallimukseksi - vaan elävät kuin Jumalaa ei olisikaan ja kuin Hän ei rukouksia kuulisi.

Mutta uskon lahjan saanut näkee asiat uskon kautta, kuten Heprealaiskirje 11 kertoo, eikä voi erottaa Jumalasta griffon moottorin kehitystä ja merkitystä Battle of Britain ratkaisuun syksyllä 1940, bakteerimoottorin nerokkasta tekniikkaa, Talvisodan ihmettä, Jatkosodan suurhyökkäyksen pysähtymistä Nenosen suunnittelemaan tykkituleen, lapsen sikiämistä ja syntymistä perheeseen, jossa toivo oli jo vähissä, parantumista vakavasta taudista tai opintopaikan aukeamisesta...

Jumala on yksi.

Lisäys 11.3.2014
Jionathan Glacey on BBC Design toimittaja. Hän kirjoitti lähes oodin Supermarine Spitfiren ylistyksenä - tosin muistamatta mainita Jumalaa. lue ja katso tästä

4 kommenttia:

  1. Jumala ohjaa kansojen kohtaloita, se on selvä ja raamatullinen asia. Ohjataankohan "eläinlajien kohtaloita" myös joskus yhtä dramaattisesti, joukkotuhot ym.... No, ehkä on vain tyydyttävä toteamaan se, mitä tutkijat saavat selville maapallon historiasta - se mitä on tapahtunut, on tapahtunut ja elämä on siitä kaikesta ihmeellisesti selvinnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän historiaan tutustuminen on antanut minulle jännittävän näkökulman ensimmäiseen luomiskertomukseen. Välittömästi myönnän, että Raamatun kirjoittajat eivät itse mitään sellaista ajatelleet tai tienneet, joten for what it is worth...

      Kertomuksella on viikon rytmi, tuli ilta tuli aamu. Kaikki suuret elämänhistorian jaksot päättyvät massiiviseen elämän tuhoon. Tuli ilta, tuli yö.
      Mutta sitä seuraa elämän uusi vaihe, jossa on jotain vanhasta ja jotain uutta! Tuli aamu.
      Onkohan näitä tuhoakin rekisteröity nyt kaikkiaan kuusi, en ole varma, jotain sitä luokkaa.

      Kuuluisin on tietenkin mesotsoisen ajan päättänyt asteroidin isku Yukattanille, joka avasi enotsosn ajan, nsäkkäiden ajan yli 60 milj vuotta sitten.

      Tuhoihin on ollut eri syitä, kaikki eivät ole olleet isoja kiviä taivaasta.

      Poista
  2. Käsittääkseni näitä joukkotuhoja on ollut nimenomaan kuusi: Kambrikauden, ordovikikauden, devonikauden, permikauden, triaskauden ja liitukauden jälkeen - siis kuusi pimeää yötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ne suuret tosiaan taitavat olla, kuusi yötä, joita seurasi uusi elämän aamu, entistä parempi ja kejittyneempi. Ihmeellistä!

      Eihän tämä mutään todista, mutta Raamatun luomiskertomus antaa tässä analogian, selkeän ja helposti ymmärrettävän tavan atsoa elämän historiaa maapallolla. Ymmärrys lisääntyy samalla kun tietomäärä kasvaa.

      Poista